Parempaa oloa huumorista

Parempaa oloa huumorista

Huumori on eniten hyvinvointia edistävä asia monien suomalaisten mukaan kyselytutkimuksen perusteella. Ihmiset kokevat huumorin edistävän hyvinvointia sen sosiaalisten vaikutuksien kautta ja he uskovat sen suojaavan ihmisiä stressiltä sekä auttamaan heitä tunteiden hallinnassa. Huumorin on myös havaittu edistävän psyykkistä toimintakykyä. Tutkijat ovatkin kehottaneet ihmisiä nauramaan enemmän työpaikalla, mutta ikävä kyllä monessa meistä istuu edelleen vankka käsitys siitä, että vakava ihminen on uskottavampi ja pätevämpi kuin nauravainen. Toivon merkkejä on kuitenkin näkyvissä, sillä esimerkiksi työpaikoilla on vihdoin alettu ymmärtämään, että hyvä huumori jopa lisää tuottavuutta. Huumoritutkija Pirjo Vesan mukaan on kuitenkin hyvä huomata, että huumoria on monenlaista ja osa naurusta on hyödyllistä ja osa jopa haitallista. Vesan mukaan huumorin pitäisi sopia tilanteeseen ja sen tulisi olla tervehdyttävää eikä tapahtua toisten kustannuksella. Tutkijan mukaan ihmiset ovat kertoneet tarinoita leiritulilla jo vuosisatoja ja tätä kautta tärkeät asiat ovat siirtyneet sukupolvelta toisille tarinoiden kautta.

Tarinoita on maustanut huumori, joka on toiminut ikään kuin yhteisöllisenä liimana

Vesa kertoo.